Pääsiäisleiri Pellissä!

Pääsiäinen sujui perinteisissä merkeissä pääsiäisleirillä Pellissä, Karjalohjalla. Mukaan oli lähtenyt huimat 72 Rastipartiolaista! Tämän vuoden teemana oli kreikkalaiset mytologiat ja leirin aikana kerettiin mm. pelastaa maailma Haadeksen pahoilta suunnitelmilta, auttaa Olymposvuoren jumalia ja syödä huiman hyvää kreikkalaista ruokaa.

Torstai illain starttasi Haadeksen pahat suunnitelmat tuhota maailmasta oikean ja väärä tasapaino. Ilta sujui majoittautumisen muodossa sekä hyvän ja pahan jyviä kerätessä. Perjantain rasteilla muisteltiin perus partiotaitoja mm. pystyttämällä telttaa ja ensi-avulla. Perjantai yönä puolet tarpojista nukkui kamiina teltassa ja aamulla herättiin, ei niin kovin virkeinä uuteen päivään.

Lauantai kului erilaisten arvoitusten parissa, joiden avulla päästiin auttamaan Olymposvuoren jumalia. Iltapäivällä pelattiin perinteistä partiofutista ja illalla etsittiin avaimia yhteistyön voimin. Lauantai iltana telttaan suuntasivat loput tarpojat, muutama seikkalija ja jopa kaksi rohkeaa sudenpentua.

Sunnuntaina jokainen ikäkausi suoritti omaa ohjelmaansa. Sudenpennut suorittivat nuotio-merkin, seikkailijat seikkailivat sepelin merkeissä ja tarpojat tekivät ketjureaktioita sekä valokuva kilpailua. Saunan jälkeen oli jäljellä vielä viimeinen missio pelastaa johtajat pahuuksien kynsistä ja kun kaikista oli jälleen tullut hyviä suunnattiin toogabileisiin juhlimaan.

Maanantai sujui siivouksen ja pakkauksen merkeisssä. Kiitos kaikille mahtavasta pääsiäisestä ja nähdään taas ensi vuonna!