Varainkeruu Assemblyillä kannatti taas

Rastipartion johtajisto pääsi jälleen kerran nauttimaan Suomen suurimman pelitapahtuman tunnelmasta. Hommat lähtivät sutjakasti käyntiin, kun jo 24 tunnissa ohitettiin edellisen tapahtuman kokonaistuotto. Narikkaa pidettiin auki kellon ympäri neljän päivän ajan.

 

Vankka yhteistyön historia

Tietokonefestivaalia on järjestetty jo 30 vuotta. Ensimmäisen kerran Assemblyt järjestettiin vuonna 1992. Alusta alkaen toiminta perustui sille, että nuoret pelaajat tekivät tapahtumaa muille aiheesta kiinnostuneille nuorille. (Assembly 2023)

Vuonna 2019 Rastipartio otettiin mukaan toimintaan. Narikkaa ja pullojen kierrätystä on tullut hoidettua Assemblyillä nyt neljä vuotta ja se on tärkeä osa varainkeruutamme. Tuotoilla rahoitetaan viikkotoimintaa ja lippukunnan tapahtumia. Olemme kiitollisia siitä, että meillä on mahdollisuus varainkeruuseen näin suositussa tapahtumassa!

Pelikasvatus on myös tärkeä aihe. Mielestäni on ihanaa, että pelaajille järjestetään näin mahtava tapahtuma kaksi kertaa vuodessa!

 

Kun takkeja on tullakseen, TAKKEJA on tullakseen

Narikka arkeen kuuluu aina toimintaa ja yllättäviä tilanteita. Narikkalappujen reiät olivat liian pienet naulakoihin, joten solmimme jokaiseen narun.

Toisena tapahtumapäivänä tajuttiin, ettei narikan numerolaput tule riittämään. Joten jo teemaksi asettunut askartelu jatkui ja alettiin tekemään itse uusia lappuja.

Onneksi laminointikone oli otettu mukaan, niin askartelukerho pääsi tekemään lisää narikkalappuja!

 

Lippukunta hyötyy, entäpä sinä?

Ympäri kellon toimiva narikka vaatii tekijöitä, joten tervetuloa mukaan! Seuraavat Assemblyt järjestetään 3.-6.8.2023. Jos et ole ennen ollut mukana niin sinua saattaa kiinnostaa seuraavat asiat:

  1. Jokainen vuorolainen saa neljän päivän tapahtumarannekkeen itselleen.
  2. Toivotamme tervetulleiksi myös partiolaisten vanhemmat ja muut kiinnostuneet!
  3. Kesäisin takkeja tulee narikkaan vähemmän, mikä helpottaa hommaa.
  4. Uusimpien pelien ja vempeleiden kokeilumahdollisuus tapahtuman tiloissa.
  5. Urheilujuhlan tuntua pääset aistimaan Esports turnauksien kisakatsomossa.

                   Esport stagella nähty turnaus. Joukkueet vaikuttivat keskittyneiltä ja keskellä komeili pokaali.

 

Teksti ja kuvat Elmi Tenhunen

Lähteet:

https://party.assembly.org/winter23/tietoa-meista

https://assembly.org/about